Joopa joo. Ehkä en itsekään täysin uskonut tuohon satuun alkuvuonna kun sitä pyörittelin mielessäni. Huomenna on jouluaatto, ja paria lahjaa lukuunottamatta olen joutunut turvautumaan kauppojen valmiisiin tuotteisiin. Suunnitelmia virkatuista tai neulotuista joululahjoista olisi kyllä vaikka muille jakaa, mutta aika on rajallinen. Ja hyvä näin, tärkeämmät asiat menevät käsitöiden edelle suurimman osan ajasta.
Joululahjoja en tosin hankkinut kovin montaa tänä vuonna, koska suoritimme perheeni kanssa arvonnan siitä kuka ostaa lahjan kenellekin, ja jokainen tosiaan ostaa vain yhden lahjan. Lapsille sitten tulee vähän useammasta suunnasta paketteja, mutta niissäkin toivon kohtuutta.
En halua opettaa lapsille, että joulu on joku krääsäjuhla, jonka jälkeen lelukorit ovat entistä täydemmät ja lapsi kuitenkin leikkii keittiöpyyhkeellä. Niinkuin meidän kaksivuotias leikkii joka päivä. Keittiöpyyhe on milloin rantatuolin kangas, milloin nuken peitto, hyppyalusta, huivi, hame, vetonaru, retkiviltti jne. Ehkä meidän aikuisten pitäisi luottaa enemmän siihen, että lapsi ei ole tyhmä, ja kehittää kyllä tekemistä kun siihen vain annetaan mahdollisuus. Ja puhun tässä ihan yhtä paljon itselleni kuin muille, sillä kyllä meilläkin niitä leluja on enemmän kuin tarpeeksi.
Joulupukkia odotetaan mummolaan pelonsekaisin tuntein. Saapa nähdä tuleeko huuto vai iso huuto. Pikkuneiti ei taida vielä paljon välittää onko jollakin iso parta vai ei, mutta kaksivuotiaan maailma on jo laajempi, päivittäin pohditaan mitä ne kaikki ihmiset on, mistä tulleet, mihin menevät ja millä. Miten, miksi, milloin. Kuka, kenen kanssa. Minkälainen. Ja joulu jos mikä on ihmettelyn aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti