Mistä aika kaikkeen?

Kerroin tämänhetkisistä harrastuksistani eräälle tuttavalleni. Kerran viikossa telinevoimistelun alkeita, neljän viikon treenihaaste (joka jatkuu kylläkin nyt kuudetta viikkoa), käsityöt ja satunnainen blogikirjoittelu. Hän ihmetteli miten minun aikani riittää kaikkeen, onhan minulla kuitenkin kaksi lastakin.

Niin, miten aika riittää kaikkeen? Vastaus on hyvin yksinkertainen: ei mitenkään. Viimeistään tässä elämäntilanteessa olen oivaltanut muutaman tärkeän asian.

1. Elämä on valintoja.

Kaikilla meillä on ne samat 24 tuntia vuorokaudessa, josta jokainen sekunti kuluu kaikilla täsmälleen yhtä nopeasti. Koska aika on määreenä vakio, kysymys kuuluukin miten sinä aikasi käytät. On tietenkin asioita, joiden hoitaminen on enemmänkin pakko kuin valinta, mutta suurimmalle osalle ihmisiä jää kuitenkin myös niitä hetkiä, jolloin valitsee (tietoisesti tai tiedostamatta) mitä tekee.

2. Aikasyöpöt: TV ja netti

 Olen huomannut, että TV ja netti kuluttavat ajastamme enemmän kuin ehkä luulemmekaan. Pieneltä tuntuva hetki Facebookissa tai netissä vie helposti vartin tai puoli tuntia. Jos on oikein tehokas, sen päivän treenin ehtisi tehdä tuossa puolessa tunnissa. Älkää käsittäkö väärin, kyllä minäkin käytän facebookia,  ja tälläkin hetkellä kirjoitan blogia, mutta pyrin kyllä pitämään mölyt mahassani siitä, miten ajan saisi riittämään kaikkeen tärkeään. Jos haluaa katsoa telkkaria, siinä samalla voi hyvin jumpata tai tehdä käsitöitä. Ei tarvitse tehdä, mutta silloin ei taas kannata ihmetellä miten joku toinen ehtii tehdä enemmän asioita.

3. Siivoaminen on yliarvostettua

Kaikki tutkimukset allergioista ja eri sairauksien puhkeamisesta puhuvat sen puolesta, että kodin ei pitäisi olla liian siisti ja puhdas. Noudatan näiden tutkimusten viitoittamaa linjaa kirjaimellisesti. Jos minun pitää valita teenkö lapseni kanssa palapeliä vai siivoanko, teen palapeliä. Tai käynkö illalla mieluummin kolmen vartin lenkillä vai siivoanko, niin taas valinta kohdistuu ensimmäiseen. Joo, on joskus ja ehkä useinkin muruja lattialla, mutta toistaiseksi se ei ole perheemme onnea horjuttanut. Jos se jonkun vieraamme mielenterveyttä järkyttää, hän saa vapaasti tarttua imurinvarteen tai vaihtoehtoisesti mennä omaan, puhtaampaan kotiinsa.

4. Kuolema kuittaa univelat

 Tällä hetkellä nuorin lapsemme heräilee öisin siihen malliin, että illalla lykkään nukkumaanmenoa ajatellen, että kohta pitää kuitenkin herätä. Toinen asia minkä takia en malta mennä nukkumaan on se, että ilta on aikuisten omaa aikaa, ja ainoita hetkiä jolloin saan olla mieheni kanssa kahdestaan. Eihän tuo yöunista tinkiminen toki varmaan terveellistä ole...

5. Älä odota - älä odotuta tyhjänpäiväisten asioiden vuoksi

Jos jää odottamaan täydellistä aikaa, sitä todennäköisesti huomaa odottavansa vielä vanhuudenpäivilläänkin. Hyvin harvoin elämässä on hetkiä, jolloin ei olisi mitään muuta tekemistä kuin juuri se asia minkä on halunnut pitkään toteuttaa, esimerkiksi minulla urheilun aloittaminen raskauksien jälkeen ja käsitöiden tekeminen. Tässä palataan kohtaan yksi. Elämä on valintoja. Toinen asia, minkä olen huomannut on se, että en halua olla sellainen äiti/puoliso/sisko/ystävä, joka lykkää aitoja kohtaamisia vedoten asioihin, joilla ei loppupeleissä ole mitään väliä. "Odota, äiti nyt siivoaa" "Vähän väsyttää, en nyt jaksa lähteä lenkille", "Kohta alkaa lempisarjani, en nyt ehdi jutella". Tuossa muutama esimerkkilause, jonka lausumista kannattaa miettiä hetki. Haluatko todella muistella elämääsi taaksepäin aikana, jolloin jätit ihmiset tai oman hyvinvointisi väliin TV:n tai luutuamisen vuoksi? Jos haluat, se on ihan ok. Jos et, niin mieti hetki mihin sinun 24 tuntia vuorokaudessa kuluu.

Syksyn sinistä - tuubihuivin ohje

Löysin lankakauppa Menitasta tätä aivan ihastuttavaa lankaa, joka sattui vieläpä olemaan tarjouksessa. Lanka on paitsi hienon värinen, myös juuri niin pehmeä kuin voi kuvitella alpakka-merinovillalangan olevan. Sitähän täytyi saada, ja sitten alkoi mietintä, mitä siitä tekisin.

Virkkaamisen sijaan päädyin neulomaan pitkästä aikaa. Päätin tehdä kaulahuivin, ja sellaisen jossa ei tarvitse pelätä vilustuvansa. Loin pyöröpuikoille (koko 6, pyöröpuikkojen pituus 60cm) 61 silmukkaa, ja lähdin tekemään helmineuletta tasona, eli työ käännetään aina kerroksen lopussa, samalla tavalla kuin jos neuloisi kahdella puikolla. Helmineulehan on superhelppo ja superkaunis "nyppyinen" pinta. Ohje parittomalle silmukkamäärälle:

1.krs: 1 oikein, 1 nurin, 1 oikein, 1 nurin jne jne.

2.krs (nurja puoli): 1 oikein, 1 nurin, 1 oikein, 1 nurin jne.

Eli oikealta puolelta tarkasteltuna pintaan tulee joka toinen silmukka oikeaa ja joka toinen nurjaa, sekä sivuttais- että päällekkäissuunnassa. 

Kudoin ja kudoin. Ja kudoin ja kudoin, kunnes lankaa oli kulunut kuusi kerää eli 300g, ja huivin pituus oli noin 115cm. Perinteiseksi kaulahuiviksi siis liian lyhyt, mutta tuubihuiviksi juuri sopiva. 

Tähän mennessä kaikki käyttämäni tuubihuivit ovat olleet vähän epäkäytännöllisiä. Joko liian lyhyitä takin hupun alla käytettäväksi, tai liian pitkiä suoraan kaulalle. Yleensä molempia noita yhtäaikaa. Mutta arvatkaapa mitä, tästä tuli täydellinen tuubihuivi! Helmineule on niin joustava neulos, että huivi pysyy jämäkkänä kaulalla, eikä lörpähdä alaspäin. Eli oikeasti lämmittää kaulaa. Ja jos haluaa käyttää hupullisen takin kanssa, niin huivi venyy helposti kaksi kertaa siitäkin ympäri. 

Suosittelen kaivamaan puikot esiin. Ei tämä ehkä nopein mahdollinen työ ole, mutta etenee sujuvasti. Tämä on sopivaa neulottavaa vaikka telkkarin ääreen tai tylsälle luennolle, ken uskaltaa voi kokeilla myös työpalaverissa neulomista. Muistaa vain välillä katsoa, että silmukat (oikein, nurin) tulevat ristikkäin myös päällekkäissuunnassa, ettei lopputulos ole joustinneuletta. Kannattaa valita ihanan pehmeä lanka, esimerkiksi alpakka- tai merinovillalanka, ja suosituksen mukaiset tai pykälää isommat puikot. Silmukkamääräkään ei ole niin justiinsa, mutta tee silmukoita mieluummin liikaa kuin liian vähän. Lopuksi vain ompelet käsin päädyt yhteen, niin kaistaleesta tulee maailman paras tuubihuivi. 

Nyt se on täällä. Se syksy.

Nyt se syksy sitte tuli.

Koko päivän satoi vettä. Ulkona vain harmaata. Villasukat piti vetää jalkaan kun tuli kylmä pelkästä ajatuksestakin että pitäisi ulos mennä. Tästä se pimeys alkaa, moooonta kuukautta kestävä pimeys. Kukat kuolee, lehdet tippuu puista, nurmikko nuupottaa surullisena. Alkaa pukeminen, kerrosta kerroksen perään. Kaapista tuijottavat kesävaatteet ikään kuin tietäen kohtalonsa.

Vai sittenkin:

Nyt se syksy sitten tuli.

Herään sateen ropinaan. Aamupalalla ihanan höyryävä kuppi teetä lämmittää kropan ja mielen. Saa kaivaa taas villasukat esille, luottoystävän kanssa suhde lämpenee jälleen. Ei tarvi enää leikata ruohoa, eikä vielä kolata luntakaan, siis huoltovapaa piha. Vaahtera maalaa jo maisemaa upeilla väreillään, ja tämä on vasta alkusoittoa. Uloskin saa laittaa kumpparit jalkaan ja hyppiä vesilätäköissä. Ja kynttilät, ne voi taas sytyttää pimenevien iltojen iloksi. Illalla saa käpertyä sohvan nurkkaan lempiviltin alle, ja ottaa vaikka pannullisen teetä kaveriksi. Ja kyllä se oma kultakin ihan kivasti lämmittää.

Onneksi joka päivä saa valita ihan ite. 

Isoäidinneliö ohjeineen päivineen

Kuten lupasin aikaisemmassa virkkauskirjoituksessani, tässä tulee ohje isoäidinneliön virkkaamiseen. Tein video-ohjeen, jotta varmasti ihan kaikki saavat neliön tehtyä, vaikka ei olisi pidellyt virkkuukoukkua sitten kouluvuosien. Kannattaa kokeilla virkkaamista, joka mielestäni toimii myös meditaationa. Samalla kun lanka rullaa, ajatukset soljuvat ja katoavat jonnekin äärettömyyteen. No, ei ehkä vielä sen ensimmäisen isoäidinneliön kohdalla, mutta varopas vaan kun jäät koukkuun. :)

Tarvitset lankaa ja virkkuukoukun. Isoäidinneliöön voi käyttää melkein mitä vain lankaa, ja malli on omiaan jämälankojen tuhoamiseen. Itse suosin luonnonmateriaaleja tai sekoitelankoja. Ja se mitä näistä neliöistä voi tehdä, siihen on rajana vain mielikuvitus.

Voit tehdä joko monta pientä neliötä tai yhden ison. Pienistä voi koota vaikka mitä, ja yksi iso on omiaan esimerkiksi vilttiin tai tyynynpäälliseen. Jos et keksi mitä virkkaisit niin isoäidinneliö on aina hyvä valinta. Niitä voi tehdä pikkuhiljaa, ja jonain päivänä keksii, mitä hienoa niistä tekee.

Yritin saada ohjetta kuvaankin. Selitykset lyhenteille: kjs = ketjusilmukka ja p = pylväs. Video-ohjeessa näytetään miten mikäkin silmukka tehdään.

Ja sitten se video-ohje Youtube -linkkinä. Kuvausvälineet ei ehkä ollut ihan parhaat mahdolliset, mutta ei anneta sen häiritä.

Neljän viikon treenihaaste

Opiskelukaverini antoi meidän tyttöporukalle neljän viikon haasteen: neljä viikkoa, neljä treenikertaa viikossa. Haastetta varten perustettiin WhatsApp -ryhmä, johon raportoitiin jokainen treeni. Panoksena sadan euron rangaistusmaksu jos sunnuntai -iltaan mennessä ei ole neljää treeniä tehtynä. Mitä tästä seurasi? Stressiä siitä, että saa viikon treenit tehtyä? Taistelua siitä, mikä lasketaan treeniksi? Ryhmän paineen aiheuttamaa tsemppiä urheilla vähän useammin, vähän kovempaa? Onnistumisen riemua kun itse tai joku muu oppii jotain uutta, saavuttaa uuden ennätyksen tai tekee jotain mihin ei kuvitellut pystyvänsä?

Kaikkea tätä, ja paljon muuta. Kun haaste tuli ajattelin, että nopeastihan se neljä viikkoa menee, ja eihän se nyt niin suurta muutosta tuo nykytilaan. Olinhan jo aikaisemmin päättänyt, että teen jonkunlaisen kotitreenin aina kun mieskin on treeneissä. Lisäksi reippailen tuplarattaita työntämällä harva se päivä. Olin väärässä.

Sain haasteesta kaivatun piristysruiskeen liikunnan saralla. Lasten saamisen jälkeen olen kyllä pitänyt huolen siitä, että tulee liikuttua enemmän tai vähemmän, ja pysyy jonkinlaisessa kunnossa. Mutta olen hoitanut liikunnan "siinä sivussa", en ole suuremmin nauttinut siitä, jos en myöskään kärsinyt. Liikunta on siis ollut mitäänsanomatonta. Haasteen tultua tähän tuli muutos.

Neljä viikkoa on nyt ohi, ja minä mukaanluettuna kaikki osallistujat sai pitää satasensa. Nyt on aika tehdä tuon neljän viikon tilinpäätös. Haasteesta jäi viivan alle ainakin seuraavat asiat:

1) urheilin neljä kertaa viikossa, neljän viikon ajan, joka kerta treenin kriteeri täyttyi eli paita meni vaihtoon
2) kulutin pitkästä aikaa kunnolla rakkaita juoksulenkkareitani, jotka ovat saaneet viimeiset pari vuotta olla aivan liian rauhassa, ja päässeet vain satunnaisille säälittäville hölkkälenkeille
3) ilmoittauduin ja menin aikuisten telinevoimistelukurssille (tästä enemmän edellisessä kirjoituksessani)
4) kävin uusimassa virttyneet ja ankeat treenivaatteet uusiin, innostavia ja käytännöllisiin
5) lainasin naapurin koiraa ilokseni ja turvakseni pimeneville juoksupoluille
6) katselen uusin silmin lähialueen liikuntatarjontaa, ajattelin testata ainakin viereisellä koululla järjestettävän jumpan sekä lähimmän salin
7) huomasin, että pienimmän lapsen vielä valvottaessa yöllä, jaksan silti treenata hyvin, ja saan siitä jopa lisäenergiaa
8) sain arjen keskelle hetkiä, jolloin keskityn vain itseeni
9) sain kehuja mieheltäni kuinka hyvällä tuulella olin (mikä pisti miettimään minkälaisella tuulella mahdan yleensä olla...)
10) koin haasteen niin hyvin toimivaksi, että laitoin sen eteenpäin lapsuudenystävilleni

Mielestäni melko hyvin yhdeltä haasteelta, jollaisia tuntuu olevan sosiaalinen media pullollaan. Kannattaa tarttua niihin, saatat vaikka yllättää itsesi.

Osaamisalueen ulottumattomissa - testissä aikuisten telinevoimistelu

Olen ollut liikunnan suhteen melko lailla omatoiminen. Välillä olen käynyt jossakin ryhmäliikuntatunnilla, mutta aina olen todennut, että ei ole mun juttu. Nyt olen kuitenkin pitkään miettinyt, että telinevoimistelu se vasta vaikuttaakin hauskalta lajilta. Ja että olisi kiva osata tehdä niitä temppuja, joiden nimiä en tietenkään edes tiedä, mutta näyttävät kivoilta. Ajattelin pitkään, että saahan sitä haaveilla, mutta enhän minä voi telinevoimistelua alkaa harrastaa. Minä, joka en osaa edes kärrynpyörää, enkä varsinkaan leuanvetoa. Kuperkeikkakin tuntuu vähän hankalalta. Trampoliinillakin osaan vain pomppia, siinä vaiheessa kun pitäisi tehdä joku temppu niin kroppa ei tottele vaikka kuinka käsken.

Nyt kuitenkin tartuin härkää sarvista, ja ilmoittauduin aikuisten alkeiskurssille. Pelkäsin, että minun ensikosketukseni lajiin olisi samanlainen kuin Fitness Fuhrerilla (blogilinkki), että aikuisten alkeiskurssi osoittautuukin notkeiden ja osaavien teinityttöjen näytökseksi. Päätin kuitenkin kokeilla, ja saavuin paikalle hyvissä ajoin. Katselin tovin ympärilleni, ja kauhukseni en nähnyt paikalla muita aikuisia kuin lapsiaan noutamaan tulleita vanhempia. Painajaiseni oli käymässä toteen. Kun kello oli pari minuuttia yli ilmoitetun aloitusajan, silmäni osuivat salin reunalla olevaan pieneen porukkaan, kyllä, siellä oli aikuisia. Juoksin innosta hihkuen paikalle, ja pahoittelin myöhästymistä opettajalle. Hän katsoi minua hiljaa, ja komensi rivin jatkoksi. Tiedossa oli siis venäläistä lajiin kuuluvaa asennekasvatusta telinevoimisteluliikkeiden lisäksi. Valmentajamme osoittautui huippuyksilöksi, ja jatkaisin ryhmässä pelkästään hänen persoonansa takia, mutta onneksi sain muitakin syitä mennä seuraavallekin treenikerralle.

Totesin nimittäin, että tuon puolentoista tunnin aikana käydään melko perusteellisesti läpi koko kropan lihakset, kehitetään notkeutta ja ketteryyttä, voimaa ja tekniikkaa sekä tietenkin uskallusta päästää oma kroppa vauhtiin. Tunnin aluksi teimme pienen verryttelyn, jonka jälkeen siirryimme lihaskuntotreeniin. Oikea tekniikka oli lihaskuntoliikkeissäkin tarkan seurannan alla. Kun oltiin tovi vietetty lihaksiin keskittyen, siirryimme permannolle. "Jonosta kuperkeikkoja." No, tähän minä pystyn, ajattelin. Kuperkeikkojen jälkeen oli kärrynpyörien vuoro. Aluksi tuntui, että ei tästä mitään tule, mutta ilokseni huomasin tekeväni jotain kärrynpyörää kaukaisesti muistuttavaa liikettä hetken treenin jälkeen. Ehkäpä syksyn aikana vielä opin sen! Kärrynpyöriä seurasi vielä leuanvetoa renkailla (no, minun kohdallani lähinnä renkaista roikkumista), trampoliinilla pomppimista (en osannut tehdä sitä ainoaa temppua mitä piti tehdä), puolapuilla voimistelua, voimakieppiä (avustettuna, of course), käsillä seisontaa (seinää vasten) sekä jotain sivuttaisia kuperkeikkoja ja liuta liikkeitä, jotka olen jo unohtanut.

Ensikokemus telinevoimistelun alkeiskurssista: juuri mitään en osannut, mutta tuli tunne, että voin oppia uusia, hauskoja asioita. Siis harrastuksen tärkein ominaisuus toteutui.

Uusia langankiemuroita - perinteitä kunnioittaen

Virkkuukoukku on ollut viime aikoina rakas ystäväni. Se on saanut minut jopa aktivoitumaan sosiaalisessa mediassa, kuten Pinterestissä ja Instagramissa. Katselen taitavien ihmisten luomuksia, ja inspiroidun niistä aivan valtavasti. Olen huomannut, että isoäidinneliöiden virkkaaminen on ilmeisesti kuuminta hottia tämän päivän koukuilla, ja minä en ole koskaan virkannut ensimmäistäkään neliötä. Asia täytyi siis korjata hetimiten.

Netti on pullollaan ohjeita isoäidinneliöiden (granny square) tekemiseen, mutta minä päätin nyt ottaa varman päälle ja lainasin kirjastosta kirjan Iloiset isoäidinneliöt (Sarah London). On ilmeisesti useita tapoja tehdä kutakuinkin samannäköinen neliö, mutta tämän kirjan ohje sopi minulle hyvin.

Minulla oli kasa erivärisiä Novita Miami -langan jämiä lanka-arkun perukoilla, ja päätin tehdä jämälangoista isoäidinneliöitä.

Helppoa kuin heinänteko, totesin. Koska en ole päättelyn ja kappaleiden yhdistämisen suuri ystävä, päätinkin tehdä useamman pienen neliön sijaan yhden suuren. Alussa neliö kasvoi hurjaa vauhtia, kunnes vauhti hidastui neliön kasvaessa, ja lankakin pääsi loppumaan. Suuren neliön yhteen kerrokseen menee muuten paljon enemmän lankaa kuin pienen neliön yhteen kerrokseen. ;)

Tällainen siitä sitten tuli. Viimeistelin neliön virkkaamalla kehykseksi kolme kerrosta pylväitä. Voin kyllä suositella isoäidinneliöön tutustumista ihan aloittelevallekin virkkaajalle. Työ etenee melko nopeasti, ja silmukoista täytyy osata ketjusilmukka, pylväs ja piilosilmukka. Nämä kaikki silmukat käydään läpi esimerkiksi tässä opetusvideossa, jossa opetetaan myös isoäidinneliön virkkaaminen, tosin hieman eri tavalla millä itse tein. Viikonloppuna tämä viltti matkaa kotikonnuilleni kummilahjaksi ystäväni vauvalle.

Kun itse aloitin käsityöharrastuksen uudestaan sitten kouluvuosien, tuskailin kun löysin blogeista tosi kivoja käsitöitä, mutta vain harvoin ohjeita niihin. Silloin päätin, että jos joskus jaan käsitöitäni esimerkiksi blogin muodossa, niin jaan kyllä myös ainakin suurpiirteisen ohjeen. Jonkun sortin ohje on siis tähänkin tulossa lähiaikoina. Sillä välillä voi käydä jo ostamassa lankaa tai etsiä kotoa lankakätköt. Tai alkaa virkkaamaan tuolla videolinkin ohjeella. :)

Se kuuluisa oma juttu

Tein päätöksen jäädä vielä vuodeksi kotiin lasteni kanssa. Perheen lapsiluku on täynnä (no, näillä näkymin ainakin), ja ajattelin nauttia täysillä tästä lyhyestä ajasta kun lapset ovat pieniä.  Kaunis ajatushan se on, ja totta joka sana, mutta ollaanpa nyt ihan rehellisiä.

Työn tekeminen on aina ollut minulle tärkeää, ja kai se urakin jossain määrin. Jotainhan siihen pitää saada tilalle. Jotain omaa, jotain mitä saan suunnitella ja toteuttaa. Jotain, jonka tekemisen seurauksena tulokset ovat heti nähtävissä, ja tulokset eivät myöskään katoa kuin tuhka tuuleen nanosekunnissa (toisin kuin esimerkiksi siivoaminen ja ruuanlaitto).

Olenkin kehitellyt itselleni tekemistä niihin hetkiin kun lapset nukkuvat, ja itse kukun hereillä. Teen käsitöitä, virkkaan ja välillä neulonkin. Käsityöläisenä olen todellakin pelkkä harrastelija, eikä ohjeisiini kannata luottaa sataprosenttisesti. :)  Lisäksi käyn säännöllisen epäsäännöllisesti kirppareilla, mikä on minulle uudehko aluevaltaus. Liikkuakin pitää, että pysyy kunnossa sekä kroppa että pääkoppa. Ruoanlaittajana en todellakaan loista taivaan kirkkaimpana tähtenä, mutta sattuneesta syystä kokkailu on kiinteä osa elämääni. Ehkäpä siinäkin voi kehittyä. Viihdyn hyvin kotona, ja siksi tekemisenikin tapahtuvat usein kotona. Näiden lisäksi halusin vielä jotain muuta omaa, ja jotain uutta. Se uusi tutkimusretki on nyt tämä blogi. Nähtäväksi jää millainen ja minkä mittainen retki tämä on.