Osaamisalueen ulottumattomissa - testissä aikuisten telinevoimistelu

Olen ollut liikunnan suhteen melko lailla omatoiminen. Välillä olen käynyt jossakin ryhmäliikuntatunnilla, mutta aina olen todennut, että ei ole mun juttu. Nyt olen kuitenkin pitkään miettinyt, että telinevoimistelu se vasta vaikuttaakin hauskalta lajilta. Ja että olisi kiva osata tehdä niitä temppuja, joiden nimiä en tietenkään edes tiedä, mutta näyttävät kivoilta. Ajattelin pitkään, että saahan sitä haaveilla, mutta enhän minä voi telinevoimistelua alkaa harrastaa. Minä, joka en osaa edes kärrynpyörää, enkä varsinkaan leuanvetoa. Kuperkeikkakin tuntuu vähän hankalalta. Trampoliinillakin osaan vain pomppia, siinä vaiheessa kun pitäisi tehdä joku temppu niin kroppa ei tottele vaikka kuinka käsken.

Nyt kuitenkin tartuin härkää sarvista, ja ilmoittauduin aikuisten alkeiskurssille. Pelkäsin, että minun ensikosketukseni lajiin olisi samanlainen kuin Fitness Fuhrerilla (blogilinkki), että aikuisten alkeiskurssi osoittautuukin notkeiden ja osaavien teinityttöjen näytökseksi. Päätin kuitenkin kokeilla, ja saavuin paikalle hyvissä ajoin. Katselin tovin ympärilleni, ja kauhukseni en nähnyt paikalla muita aikuisia kuin lapsiaan noutamaan tulleita vanhempia. Painajaiseni oli käymässä toteen. Kun kello oli pari minuuttia yli ilmoitetun aloitusajan, silmäni osuivat salin reunalla olevaan pieneen porukkaan, kyllä, siellä oli aikuisia. Juoksin innosta hihkuen paikalle, ja pahoittelin myöhästymistä opettajalle. Hän katsoi minua hiljaa, ja komensi rivin jatkoksi. Tiedossa oli siis venäläistä lajiin kuuluvaa asennekasvatusta telinevoimisteluliikkeiden lisäksi. Valmentajamme osoittautui huippuyksilöksi, ja jatkaisin ryhmässä pelkästään hänen persoonansa takia, mutta onneksi sain muitakin syitä mennä seuraavallekin treenikerralle.

Totesin nimittäin, että tuon puolentoista tunnin aikana käydään melko perusteellisesti läpi koko kropan lihakset, kehitetään notkeutta ja ketteryyttä, voimaa ja tekniikkaa sekä tietenkin uskallusta päästää oma kroppa vauhtiin. Tunnin aluksi teimme pienen verryttelyn, jonka jälkeen siirryimme lihaskuntotreeniin. Oikea tekniikka oli lihaskuntoliikkeissäkin tarkan seurannan alla. Kun oltiin tovi vietetty lihaksiin keskittyen, siirryimme permannolle. "Jonosta kuperkeikkoja." No, tähän minä pystyn, ajattelin. Kuperkeikkojen jälkeen oli kärrynpyörien vuoro. Aluksi tuntui, että ei tästä mitään tule, mutta ilokseni huomasin tekeväni jotain kärrynpyörää kaukaisesti muistuttavaa liikettä hetken treenin jälkeen. Ehkäpä syksyn aikana vielä opin sen! Kärrynpyöriä seurasi vielä leuanvetoa renkailla (no, minun kohdallani lähinnä renkaista roikkumista), trampoliinilla pomppimista (en osannut tehdä sitä ainoaa temppua mitä piti tehdä), puolapuilla voimistelua, voimakieppiä (avustettuna, of course), käsillä seisontaa (seinää vasten) sekä jotain sivuttaisia kuperkeikkoja ja liuta liikkeitä, jotka olen jo unohtanut.

Ensikokemus telinevoimistelun alkeiskurssista: juuri mitään en osannut, mutta tuli tunne, että voin oppia uusia, hauskoja asioita. Siis harrastuksen tärkein ominaisuus toteutui.