torstai 6. marraskuuta 2014

Lihansyöjän kasvissosekeitto

Meidän perheessä syödään aivan liikaa lihaa. Siksipä aina välillä teen ryhtiliikkeen keittiössä, ja yritän väsätä jotain kasvisruokaa. Kasvissosekeitot ovat helppo vaihtoehto, mutta niissä mietityttää se, tuleeko heti vartin päästä nälkä.

No tässäpä kasvissosekeitto, jonka jälkeen ei tule heti nälkä.

Punajuuri-linssikeitto

Vajaa kilo punajuuria
Muutama porkkana
Pari sipulia
Pari valkosipulia
Vettä
Noin puoli desiä öljyä
400g punaisia linssejä
1 pkt Aura -juustoa (vaihtoehtoisesti myös vuohenjuusto toimii tässä loistavasti)
1-2 tl Sambal Oelek -chilitahnaa (tuore tai kuivattu chili käy myös mainiosti)
Noin puoli desiä soijakastiketta
Mausteeksi mustapippuria ja Herbamare -yrttisuolaa

Kuori ja pilko punajuuret, porkkanat, sipuli ja valkosipuli suurehkoiksi paloiksi (punajuuri vähän pienemmäksi, koska kypsyy hitaammin). Ota esiin iso kattila, ja kuullota pilkotut ainekset öljyssä. Ei tarvitse sotkea paistinpannua ellet välttämättä halua. Lisää joukkoon pari litraa vettä. 



Anna kiehua niin kauan, kunnes punajuuret ja porkkanat ovat jo vähän pehmentyneet. Lisää joukkoon linssit, chilitahna, mustapippuri, yrttisuola ja soijakastike. Anna kiehua vielä 15 minuuttia, niin että linssit turpoavat. Sekoita välissä pari kertaa, koska linsseillä on tapana pyrkiä kattilan pohjaa kohti. Lisää tämän jälkeen vielä Aura -juusto, laita keittolevy ihan pienelle teholle ja kattilaan kansi päälle noin viideksi minuutiksi tai kunnes juusto on sulanut.

Lopuksi laita koko hela hoito sauvasekoittimella soseeksi kattilassa. Ja ei kun syömään.



Jos ruokakunnassanne asustaa kasvisruokien suhteen epäluuloisia ihmisiä, tai protskunpuputtajia, niin suosittelen esittelemään linssien pakkauksen ja erityisesti ravintoarvot heille. Tällä keinolla sain mieheni innostumaan linssejä sisältävistä kasviskeitoista. Punaisissa linsseissä proteiinia on 27g/100g, mikä on varsin kelpo suoritus kasvishötöltä. Siinä jo kana ja jauhelihakin kalpenee rinnalla. Jos ei tuokaan keino toimi, niin olkoot ennakkoluuloiset sitten nälissään.



Keitto on tosi täyttävää, ja myös erittäin  helppo tehdä. Punaiset linssit onkin saavuttanut meidän ruokakaapista vakiopaikan, koska juuri muuta kasvisruokaa en sitten osaakaan tehdä kuin näitä linssikeittoja. Ja mikä mahtavinta näissä linsseissä, niitä ei tarvi liottaa eikä edes huuhdella ennen käyttöä. Tuosta ohjeesta tulee melko iso kattilallinen, joten sinkkutalouksissa kannattaa tehdä ehkä 1/4 annos. Niin, ja jälleen opin kantapään kautta sen, että punajuuria kuoriessa kannattaa käyttää hanskoja.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti